Biscuit Bishop's Athena "Hulda"
s. 15.6.2000
| Kuvagalleria | Sukutaulu |
Työnimellä Hulda-hunajainen kulkenut pentu käväisi kolme viikkoa uudessa kodissa, ja tuli sitten takaisin laumaan, suurinpiirtein siihen samaan, josta oli lähtenytkin. Lopulta Hulda tuli asumaan meille. Kun Salla oli "minun" koira, maailma sai mennä vaikka pyllylleen kunhan matte oli näkyvissä, Hulda on samalla tavalla miehen koira.
Hulda on äärettömän kiltti tyttö. Vähän blondi mutta hyvin kiltti. Mitä nyt saattaa varastaa pöydältä ruokaa mutta siihenpä se sitten jääkin. Huldan mielestä kaikki koirat ovat leikkikavereita ja ihmiset olemassa vain siksi että voivat rapsuttaa. Myös Hulda on osallistunut näyttelyihin. Hulda oli villakoirakerhon erikoisnäyttelyn BIS-2-pentu, jonka jälkeen on käyty näyttelyissä vain harvakseltaan.
Huldasta tuli mammakoira Eläinten päivänä, 4.10.06. 3 valkeaa tyttöä ja valkea poika syntyivät lopulta melko helposti n. tunnin välein. Pennuista lisää Huldan päiväkirjassa.
Kaikki näillä sivuilla oleva teksti- ja kuvamateriaali on tekijänoikeussuojattua. Kuvien ja tekstien osittainenkin kopioiminen ilman lupaa on kielletty.